23 § Vuosiloman ajankohdan ilmoittaminen

Työnantajan määrätessä loman ajankohdan hänen on ilmoitettava siitä työntekijälle viimeistään kuukautta ennen loman alkamista. Jos tämä ei ole mahdollista, loman ajankohdasta voidaan ilmoittaa myöhemmin. Siitä on kuitenkin ilmoitettava viimeistään kahta viikkoa ennen loman alkamista.

Vuosilomasta on ilmoitettava viimeistään kuukausi ennen sen alkamista

Tämä säännös koskee tilannetta, jossa työnantajalla on oikeus päättää vuosilomasta. Säännöstä ei sovelleta silloin, kun työnantaja ja työntekijä sopivat vuosilomasta tapauskohtaisesti.  Lyhyemmästä ilmoitusajasta ei voi pätevästi sopia ennakolta. Työkyvyttömyyden vuoksi siirretyn loman ilmoittamisesta on oma säännös 26 §:ssä.

Loman ajankohdasta on ilmoitettava viimeistään kuukautta ennen sen alkamista. Kuukauden ilmoitusaika on vuosilomalain esitöiden (HE 238/2004) mukaan ehdoton pääsääntö. Siitä voidaan poiketa vain, jos kuukauden ilmoitusaikaa ei ole tosiasiallisesti mahdollista noudattaa. Esitöistä ei ilmene, milloin näin olisi asian laita. Kirjallisuudessa on viitattu suuren tilauksen valmistumiseen juuri ennen lomakautta.

Lomasta on ilmoitettava niin pian kuin mahdollista, viimeistään kahta viikkoa ennen loman alkua, jos kuukauden ilmoitusaikaa ei ole mahdollista noudattaa. Kahden viikon ilmoitusaika on niin ehdoton, ettei työnantaja edes työnjohto-oikeutensa perustella voi vaatia työntekijää aloittamaan lomaansa lyhyemmällä ilmoitusajalla.

Lomista voidaan ilmoittaa työntekijöiden nähtäväksi saatetulla yleisellä tiedotuksella tai henkilökohtaisesti. Esimerkiksi sähköposti voi tulla kysymykseen. Työnantajan on varmistettava, että myös työpaikalta poissa olevat saavat tiedon ajoissa. Todistustaakka tiedoksisaannista on työnantajalla.

Ilmoitus on sitova

Ilmoitus on sitova, vaikka se olisi annettu hyvissä ajoin ennen kuukauden vähimmäisaikaa. Jos työnantaja muuttaa yksipuolisesti ilmoitetun loman ajankohtaa, siitä seuraa vahingonkorvausvelvollisuus. Korvaus voi kattaa esimerkiksi matkalippujen peruutuskulut tai loma-asunnon vuokran. Työnantaja ei myöskään voi yksipuolisesti muuttaa jo ilmoittamansa loman ajankohtaa siten, että muutoksen ilmoittamisen ja loman alkamisen välille jäisi vähemmän aikaa kuin mainitut kuukausi tai kaksi viikkoa - ei siis missään tapauksessa vähemmän kuin kaksi viikkoa (TN 792-66).

 

Päivitetty 9.6.2017