26 § Työkyvyttömyyden vuoksi siirretyn vuosiloman ajankohta

Edellä 25 §:ssä säädetyllä perusteella siirretty kesäloma on annettava lomakaudella ja talviloma ennen seuraavan lomakauden alkua. Jos loman antaminen tällä tavalla ei ole mahdollista, siirretty kesäloma voidaan antaa lomakauden jälkeen saman kalenterivuoden aikana ja talviloma seuraavan kalenterivuoden loppuun mennessä. Jos loman antaminen ei työkyvyttömyyden jatkumisen vuoksi ole edellä tarkoitetuin tavoinkaan mahdollista, saamatta jäänyt loma korvataan 17 §:ssä tarkoitetulla lomakorvauksella.

Työnantajan on ilmoitettava siirretyn loman ajankohta kahta viikkoa tai, jos tämä ei ole mahdollista, viimeistään viikkoa ennen loman alkamista.

Työkyvyttömyyden vuoksi siirretty loma tai loman osa ei automaattisesti asetu alkuperäisen loman jatkeeksi, ellei näin erikseen sovita. Työnantajan on kuitenkin annettava siirretty kesäloma lomakautena ja talviloma ennen seuraavan lomakauden alkua. Jos tämä ei ole mahdollista, kesäloma voidaan antaa vielä saman kalenterivuoden aikana ja talviloma lomakautta seuraavan kalenterivuoden loppuun mennessä. Mahdottomuus voi johtua työkyvyttömyyden jatkumisesta tai työn järjestelyihin liittyvistä syistä. Tuotantohuippua ei voi pitää lain tarkoittaman mahdottomuutena, jos työ voidaan pitää käynnissä sijaisjärjestelyin. Niin suuri osa siirretystä lomasta kuin mahdollista on joka tapauksessa annettava lomakautena (TN 1337-96).

Jos kesäloman antaminen saman kalenterivuoden aikana tai talviloman antaminen seuraavan kalenterivuoden loppuun mennessä ei ole työkyvyttömyyden jatkumisen vuoksi mahdollista, loma korvataan pitämätöntä lomaa vastaavalla lomakorvauksella. Korvaus lasketaan vuosilomalain 17 §:n mukaisesti. Lomakorvaus maksetaan mahdollisen sairausajan palkan lisäksi, mikäli työntekijällä olisi siihen vielä oikeus.

Siirretystä lomasta on ilmoitettava kahta viikkoa ennen loman alkamista. Jos tämä ei ole mahdollista, lomasta on ilmoitettava viimeistään viikkoa ennen. Kaksi viikkoa on ymmärrettävä samalla tavalla ehdottomaksi pääsäännöksi kuin kuukausi vuosilomalain 23 §:ssä. Ilmoitus on myös vastaavasti sitova.

Koska vuosiloman siirto ei ole automaattista vaan edellyttää pyyntöä, työntekijän lienee mahdollista myös peruuttaa esittämänsä pyyntö. Sairausloman jatkuttua pitkään on käytännössä menetelty niin, että työntekijä ilmoittaa työnantajalle, ettei vuosilomaa tarvitse enää siirtää. Ainakin näin voidaan sopia vuosilomalain 21 §:n mukaan. Työnantaja antaa tällöin vuosiloman sairausloman päälle sekä maksaa lomapalkan ja lomarahan/lomaltapaluurahan (ks. lomarahan/lomaltapaluurahan maksamisesta oma työehtosopimus). Lomapalkka ei vaikuta vähentävästi sairausvakuutuspäivärahaan.

Jos työkyvyttömyys on alkanut kesken vuosiloman, koko vuosilomapalkka on yleensä maksettu etukäteen ja siirretty loman osa on palkatonta. Työehtosopimuksissa saattaa olla määräyksiä siitä, että lomalta paluuseen kytketty osa lomarahasta/lomaltapaluurahasta maksetaan siirretyltä loman osalta työhön palattaessa (ks. oma työehtosopimus).

 

Päivitetty 9.6.2017